*Kertoo yli 95 % vuosittaisen asiakaskyselyn vastaajista
Heinon Tukku kerää virheittä
Heinon Tukku Oy:n Espoon toimitustukku on monipuolinen tuotantolaitos. Sieltä HoReCa-alan asiakkaat saavat lähes kaiken, mitä ravintolaympäristössä voi ikinä tarvita. Saatavilla on niin perusporkkanaa kuin hanhenmaksaa, tilausajat toki vaihtelevat. Laajaan valikoimaan kuuluu niin tuoretuotteita kuten hedelmät ja vihannekset kuin pakasteita ja puolivalmisteitakin. Esimerkiksi kalat voidaan fileoida valmiiksi tilaajan toiveiden mukaisesti.
Heinon Tukun toimitustukkutoiminnoista vastaava Jani Vainio korostaa, että menestyminen tämän tyyppisessä liiketoiminnassa edellyttää laajaa valikoimaa, lähes sataprosenttista saatavuutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Hän painottaa joustavan toiminnan ja hinta-laatusuhteen merkitystä. Hyvin toimiva oma tuonti on Heinon Tukulle keskeinen menestystekijä.
- Omistamme myös osan Tuko Logisticsista, minkä lisäksi meillä on omaa tuontia. Espoon toimipiste on ensisaapumispaikka, jonne tavara tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.
Espoon toimitustukku tekee 160 hengen voimin 110 miljoonan euron liikevaihdon. Arkipäivinä toimitustukku toimii ympäri vuorokauden, viikonloppuisin paikalla on vain päivävuoro. Lauantain ja sunnuntain aikana otetaan vastaan huomattava määrä tavaraa ja kerätään tuotteita ennakoivasti alkavan viikon tilauksia varten.
Vainio kertoo, että kuivatuotteet, pakasteet, lihat sekä vihannekset ja hedelmät kerätään Optiscanin toimittaman puheohjatun keräysjärjestelmän avulla. Hänen mukaansa Tukon hyvät kokemukset puheohjauksesta olivat tärkeä peruste hankintapäätöstä tehtäessä. Omatkin kokemukset ovat olleet myönteisiä.
- Keräystarkkuus ja laatu ovat parantuneet sekä toiminta on selkeytynyt. Puheohjaus fokusoi kerääjät tekemään oikeita asioita oikeassa järjestyksessä. Paperilistojen mukainen keräys mahdollisti omin päin toimimisen, Vainio toteaa.
Puheohjaus on Vainion mukaan helpottanut työhön opastusta, mikä on nopeuttanut uusien työntekijöiden koulutusta. Myös työtapaturmien määrä on vähentynyt useilla prosenteilla, ja hiilijalanjälki on kohentunut paperijätteen määrän vähentyessä.
Kun sisäiset prosessit sujuvat, se heijastuu myös asiakasrajapintaan. Vainio painottaa, että asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista. Reklamaatiot ovat vähentyneet, kun asiakkaat saavat juuri sitä, mitä ovat tilanneet.
- Emme olleet huonoja ennenkään, mutta nyt pysymme aikatauluissa entistä paremmin. Virheet ovat vähentyneet ja tehokkuus kasvanut.
Vainion mielestä yhteistyö Optiscanin kanssa on ollut helppoa ja joustavaa, kun yhteinen kieli löytyi. Hän pitää juuri kommunikaatiota ja yhteisen kielen löytymistä sekä Heinon Tukun muiden käytössä olevien järjestelmien tuntemusta keskeisinä tekijöinä onnistuneelle projektille

Jani Vainio, Heinon Tukku Oy
Kuvaaja Minna von Weissenberg